10. maaliskuuta 2015

aurinkoa, iloa ja maata näkyvissä

SUPERIHANAA HUOMENTAAA!<3 Ulkona paistaa aivan mielettömän kauniisti aurinko (jonka luulin jo kadonneen kokonaan ja maailmanlopun olevan tulossa..) ja ne reilun viikon kestäneet ällöttävät loskakelit on onneksi vaihtuneet pikku pakkaseen. Kevät tulee ja oon enemmän kuin innoissani! Mie rakastan näitä aamuja kun jo kuudelta herätessä aamuaurinko alkaa nousemaan ja on niin ihanan valoisaa, oijoi<3 Eilinen oli myös aivan ihanan aurinkoinen päivä ja iloisella mielellä kävin tekemässä pikkuruisen kuvailureissun meidän pihamaalla :)


Kaunista ja ihanan rauhallista, lintujen laulua ja sinistä taivasta<3


 Vähiten ootan sitä, että kohta nuo koivut pölisee ja siitepölyallergisella on taas hyvät oltavat!
Aijai, onneks ei ookkaan kun varmaan satatuhatta koivua tuossa meidän pihan ympärillä...


Meidän pihamaa on kauttaaltaan tällainen napajäätikkö.
Pelkäsin miun kameran puolesta että saan sen rikottua
kun luistelin tuolla pihamaalla kieli keskellä suuta :D 


OOOHOOOOOI, MAATA  NÄKYVISSÄ !!
Ihanaa, kohta on jo kevät ja kesä ja ja ja..
 



Maailman epätavallisin asia miulle on viikon sisään ollut se, että oon ruvennu käyttämään koruja? 


Ihanat Crocsit palvelee minuu vieläkin uskollisesti<3
Nää on vieny miun sydämen, kun ei tarvii pelätä
märkiä sukkia tai paleltuneita varpaita! 


Tämä aamu on alkanut iiiisolla kupillisella caramellilattea ja katselemalla Maanon ihania meikkausvideoita<3
Edikin ois halunnu pikkuisen kahvia aamun piristykseksi ja sen vuoksi tunki nokkansa melkein joka kuvaan :D 


Minuu vähän pelottaa tämän miun koneen puolesta, se pitää semmoista itsetuhoista ääntä koko ajan.
Lisäksi näppäimistössä tökkii välilyönti, m-, ja n-kirjaimet, eli erittäin nautinnollista kirjoitella :D



Eilen oli pikkulettipäivä :D En ees muista milloin viimeksi oisin vetäny hiukset letille?


Niin kaunista, ihana aurinko<3 Mitä tehtiinkään sitten viikonloppuna? Lauantaina käytiin kahvittelemassa kavereiden kanssa kaupungissa, sitten illalla tultiin meille saunomaan ja pojat juhlisti hiukan viikonloppua. Käytiin muutamassa paikassa istumassa iltaa ja sitten pilkun jälkeen kuskin ominaisuudessa kurvailin kotiin. Selvinpäin baarissa käyminen on kyllä hauskinta puuhaa sen vaan sanon. Hahaa, oli muuten huippukiva kuulla että miun yks poikapuolinen kaveri (terkkuja!) kuulemma seurailee sillontällön miun videoblogeja! Mutta sitten iski ne paineet "Voi herranjumala, näitähän oikeesti saattaa joku vaikka katsoa!" :DD Sunnuntai olikin sitten löhöpäivä, katsottiin telkkua ja ihan vaan oleskeltiin. Illalla käytiin sitten pikaisesti pyörähtämässä Pertun pikkusiskon synttäreillä ja vaihtamassa parin viikon kuulumisia. Viikonloppu oikein hurahti ohi ja tuntui ettei sellaista olisi ollutkaan. Tulevana viikonloppuna matkataankin sitten vuorostaan Kuhmon suunnalle vierailulle.

Miten teidän viikonloppu hurahti, oliko se yhtä nopeasti ohi kuin miun?
Iloisen aurinkoista tiistaita kaikille ja ihanaa alkanutta viikkoa!<3

PS. Tänään yritän myös kuvailla vastauksia kysymyksiinne,
kiitos teille kysymyksistänne! Niitä tuli tosi paljon!<3

PSS. Täälläkin blogissa ulkoasu vaihtui
pikkuisen keväisempään :)


10 kommenttia:

  1. ihana hyvänmielenpostaus!! :) täälläkin aurinko näyttäytyi eilen piiitkään aikaan, ihanaa <3 kyllä se vaan kohottaa mielialaa kummasti kun on valoisaa ja kevät tosiaan näin lähellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiva kun tykkäsit!<3 Eilen oli kyllä tosi hyvä mieli koko päivän ja huomaa miten aurinkoiset päivät piristää mieltä hirmuisesti! :)) Tule jo kesä!

      Poista
  2. Eksyin aivan sattumalta blogiisi ja pakko sanoa, että jäin heti ihailemaan näitä blogisi valokuvia! Todella upeita. Osaisinpa itsekin ottaa näin upeita kuvia. :) Muutenkin blogisi vaikuttaa todella kivalta, joten jään seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa kiitos paljon, miten kivaa että tykkäät!<3 Suuresti tervetuloa lueskelemaan ja ehdottomasti miekin teen sitten vastavierailun siun blogiin! :))

      Poista
  3. ihana tää keväinen ulkoasu :) ja voi että sä oot kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon Sini!<3 Ajattelin vähän piristää tätä blogin värimaailmaa pikkuisen kun aurinkoiset päivätkin piristää niin kivasti! :) Ja aiempi harmaa ulkomuoto alkoi jo masentaa! :D

      Poista
  4. Voi vitsi miten ihanan aurikoisia kuvia! :) Ja ihana raikas ulkoasu sulla blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon, eilen oli kyllä iiihhanan aurinkoinen päivä!<3 Voi vitsi, kiva kuulla että tykkäät ulkoasusta! Ensin vähän mietiskelin että uskallanko lähteä muokkailemaan, mutta tykkään tästä itekkin kyllä paljon enemmän kuin aiemmasta harmaasta ilmeestä! :)

      Poista
  5. Kirjoitat ihanan pirteästi :) Oot myös tosi kaunis ja toi letti on aivan ihana! <3

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään mietin että mitä vastaan, kommenttisi oli niin ihana :') Suuren suuri kiitos Marjukka ja ihanan aurinkoisia päiviä siulle!<3

      Poista

KIITOS PÄIVÄNPIRISTYSKOMMENTISTASI!♥