30. joulukuuta 2014

tinttejä, tulkkuja ja tallilyhtyjä

Huomenta ihanaiset<3 Täällä vieläkin pakkanen pauhaa ja saa vedellä vaatetta päälle ihan kunnolla. Huomenna pitäisi (ainakin säätietojen mukaan) lauhtua pikkuisen, toivotaan ainakin niin! Meillä ei olekkaan vielä ostettu raketin rakettia, pitäisi käydä niitä metsästämässä vielä tämän tai huomisen päivän aikana. Uuden vuoden tinat ja ulkotulet oon kyllä jo hommannut ja pikku paketin sädetikkujakin. Suunnitelmiakaan ei ole vielä sen kummempia, mutta niinpä se onkin kaikkein parasta kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan :)

Eilinen meni kuin siivillä, koti-askareiden parissa puuhaillen ja ottaen rennosti. Sain myös siirrettyä (vihdoinkin!) suurimman osan tietokoneella olevista valokuvista ulkoiselle kovalevylle. Näytölle ilmestynyt teksti; "Arvioitu siirtoaika 3 vuorokautta" sai pikkuisen sukat pyörimään jalassa ja ajattelin että kone leviää sinä aikana aivan varmasti :D Ei siinä onneksi loppujen lopuksi mennytkään sitten niin kauan.
Miun vanhempien lintujen syöttöpaikalla on aivan mielettömän paljon erilaisia lintuja.
Äitillä on jo toinen semmoinen suuri linnunsiemensäkki menossa tänä talvena, hahha.
Näitä tirppoja kuvailin joulun aikaan ja kyttäsin ikkunassa hirmu kauan että sain edes
muutaman kuvan räpsättyä ilman että nuo energiapakkaukset lähtee räpistelemään! :D
En oo moneen vuoteen nähny näin paljoa punatulkkuja,
mutta nyt niitä eksyi iso parvi vanhempien takapihalle.
Äiti oli saanut joululahjaksi tällaisen ihanan tallilyhdyn.
Se roikkuu ikkunan ulkopuolella ja pimeän aikaan se on
aivan mielettömän kaunis pienine valoineen.
Nämä pikkuiset olivat kyllä niin suloisia ja ihanan näköisiä! Jotkut tämän kaverit oli
hirmu pörröisiä  ja semmoisia tennispallon kokoisia kun oli niin kova pakkanen :D
Miulla on varmaan valehtelematta sellaiset 200 kuvaa nuista linnuista, mutta suurin osa niistä on jostain kohti tärähtäneitä, kun nuo ei vain millään suostu pysymään paikoillaan. Mie oon aina tykänny tosi paljon linnuista, sekin varmaan johtuu siitä että äiti on ihan höperöitynyt lintujen bongailuun ja joulun aikaankin antoi aina välitietoja milloin on mikäkin lintu tullut laudalle ;D Mie syöttäisin mielelläni tässä meidänkin kotona lintuja, mutta en ole saanut oikein sellaista hyvää paikkaa järjestettyä mihin laittaisin lintulaudat ja muut syöttösysteemit.

Päähän sattuu, pitää kaivella buranaa jostain kaapista. Ajattelin värjäillä kohtapuoliin vähän hiuksia. Pakko on saaha tähän hiuspehkoon jotain uutta, koska tällä hetkellä näytän joltain metsänpeikolta ja ärsyttää tämmönen hampputukka :D Kun keksisi vielä miten näitä vähän leikkelisi, niin saisi vaikka joskus jotenkin laitettuakin. Mie en oikein kampaajalla käyntiä harrasta, joten sakset heiluu aina omin käsin ja värjäyksetkin suoriutuu ihan kotikonstein. En jotenkaan oo ollu koskaan tyytyväinen kampaajalta lähtiessä ja ensimmäiset sanat kotiin päästessä on usein ollut; "MIE SANOIN ETTÄ OTA MILLI LATVOISTA JA SE OTTI VIIS SENTTIÄ!" tai; "VOI HELVETTI NÄÄ ON AIVAN JÄRKYTTÄVÄT, TÄÄ VÄRI EI SOVI MIULLE YHTÄÄN!". Sen takia oon tullu siihen tulokseen että värkkään tätä tukkaa ite niin ei voi sitten syyttää kuin itseään jos menee ketuiksi :D Ja melkeinpä poikkeuksetta jokaisen kampaajakäynnin jälkeen oon kotona peilin edessä ottanut omat sakset käteen. Pitäisi vain keksiä uusia juttuja miten laittaa näitä hiuksia, kun yleensä ne menee vain ponnarille :D

Lähdenpäs siis sekoittelemaan pikkuisen värejä ja etsimään parturinsaksia.
Tulen sitten laittamaan ihania kalju-kuvia jos saan tuhottua tämän pehkon.
Jospa se uusi vuosi aloitellaankin kulkemalla pipo tai peruukki päässä ;D

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) voi kun joskus kerkeis itekkin paikalle kuvaamaan, kun sattuis jotain lintuja silleen sopivalle kuvausalueelle ! Toi lyhty ja valot sen sisällä on kyllä tosi nätti, täytyypä etsiä valot jostakin kaupasta ja laittaa omaankin lyhtyyn tuo sama viristelmä, saa vaihtelua niihin kynttilöihin vaikka ne kuuluukin vielä tähän kylmään talveen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla miun vanhempien luona on ihana kuvata tinttejä ja muita, kun niitä käy koko ajan siinä lintulaudalla :) Joo, tuo lyhtyjuttu on kyllä tosi kiva idea! Miulla oli sisällä joskus tuolleesa valot lyhdyssä, mutta ulkona tuo ois kyllä hirmu kiva kans! :)) Miulla menee ihan hullunlailla tuikkuja ja muita kynttilöitä talven aikana, mutta tuollaisella säästäisi vähän niissäkin :D

      Poista
  2. mulla on kans vähä sama perjaate et leikkelen hiuksia mielummin ite ni sit voi olla varmempi lopputuloksesta eikä sen pilalle mennessä voi syyttää muita ku itteensä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jollain muullakin! :D sitä saa jotenkin näperrellä rauhassa ja sitten jättää kesken jos tuntuu että alkaa mennä pieleen :D

      Poista

KIITOS PÄIVÄNPIRISTYSKOMMENTISTASI!♥