17. joulukuuta 2014

kylmää glögiä, karmeaa kuumetta ja pörröisiä sukkia

Nuhanenäistä huomenta täältä vilttien alta!<3 Taaaas se iski, nimittäin tämä flunssaräkänuha-tauti. Olin jo niin nujertanu tän taudin, mutta eilen se sitten pakotti miut taas pedin pohjalle lepäämään. Eilen aamulla olo tuntui jo aika kamalalta, mutta ajattelin että lähden kuitenkin tekemään viimeiset jouluostokset. Neljän tunnin kauppojen kiertelykierros ei välttämättä ollutkaan sitten ihan paras idea puolikuntoisena. Kotiin tullessa olin nimittäin aivan kuoleman partaalla, huhhuh. Sitten nostikin jo kuumetta ja flunssalääkettä on saanut nauttia ihan olan takaa. Kaiken kruunasi vielä aivan jumalaton hammassärky eilen illalla ja kylmäkalle poskella istuksin muutaman tunnin ennen kuin pääsin nukkumaan. Täytyy pitää vaan peukut ja pottuvarpaat pystyssä että paranisin jouluksi, ois kiva syödä jouluruokia jos maistaisikin jotain :D

No mutta flunssasta huolimatta, sain eilen vihdoin kaikki joululahjat ja muut hommelit hankittua. Ei tarvitse onneksi enää lähteä ihmistungokseen kahlaamaan ja kilpailemaan kassajonopaikasta mummojen kanssa! Viikonloppuna pitäisi kyllä käydä kaupungissa ostamassa Pertulle vielä yksi lahja, mutta onneksi sen saa nopsaan hankittua kun tietää mitä hakee ja pääsee pikaiseen kaupasta poikkeen. Mie en oo taas muutamaan päivään oikein kerinnyt kirjoittelemaan, niin tässä on nyt höpötyskuulumisia ja kuvia viime viikonlopusta lähtien.
Lauantaina kävin miun vanhempien luona kyläilemässä<3
Tuosta neuleesta on tullut miulle kyllä yksi lempparivaate,
se on niiiin pehmeä ja lämmin ja rento ja mukava ja ja ja...
En oo oikeastaan koskaan osannut käyttää koruja,
mutta lauantaina laitoin pitkästä aikaa kaulakorun.
Tämän löysin joskus kirpparilta euron hintaan :D
Viikonloppuna vasta join ensimmäisen kupillisen glögiä, kylmänä.
Joo, miusta glögi on paljon parempaa kylmänä kuin kuumana, haha!
Glögin kaverina herkuttelin tumma suklaa konvehteja, nam<3
Perttu oli ostanut Leijonasydän-leffan, jota sitten lauantai iltana katsottiin yhdessä.
Miusta tää oli kyllä ihan hyvä, ainakin leffan idea oli sellainen "opettavainen" ööö..
Talvessa ja pakkasessa ihanimpia asioita on superlämpimät PÖRRÖSUKAT!
Nämä nappasin eilen kaupungista mukaan ja nyt ei varpaita enää palella.
Sukkien koko on vain 31/34 mutta ovat juuri sopivat miun kääpiöjalalle. 
Aamun aikana oon hörppiny kahvia ja levännyt, olo on karmea.
Hattivatti-kahvikupista on tullut yksi ehdoton lempparikuppi.
Miulla on joku kahvikuppien-hamstraamis-addiktio-ongelma,
eiliseltä reissultakin mukaan tarttui muutama uusi ihanuus<3
Telkkarissa pyörii tämän vuoden Joulukalenteri, miusta siinä on ihanaa jouluista musiikkia. Mutta jollain tavalla on kamala kaipuu vanhoihin Tonttu Toljanterin joulutouhuihin, niitä oli tosi kiva katsoa ihan vaikka uusintoinakin. Enää on tasan viikko jouluaattoon, miusta on ihana päästä viettämään joulua perheen luokse<3 Miulle maailman paras joululahja on se että saa viettää joulun rakkaiden ihmisten kanssa. Eilen juuri mietin, että ei joululahjat ole miulle se joulun kohokohta (tietenkin niitä on tosi kiva saada) vaan se että saa tuottaa toisille iloa ja iloita yhdessä. Miusta on ihanaa antaa toisille lahjoja ja nähdä iloisia ja yllättyneitä ilmeitä, siitä tulee se kaikkein paras joulumieli. 

Miun maha kurnuaa, joten täytyy yrittää syödä jotain aamupalaa edes pikkuisen.
Makuaisti on vain niin tipotiessään että on varmaan aivan sama mitä sitä syö :D
Kivaa keskiviikkoa kaikille ja koittakaahan te pysyä terveenä!<3

2 kommenttia:

  1. Voi että miten ihanan pienet jalat sinulla on ♥ koitahan nyt vain lepäillä ja parannella flunssa pois, itse onneksi pääsin nopeasti terveiden kirjoihin niin ei tuo työnteko tunnu ihan kuolemalta puolikuntoisena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, kiitos! :D ihan muuten kiva kun on pienet jalat mutta kun ei sitten meinaa aina löytyä kenkiä mistään :D Eikä kehtaisi hello kitty-kuvioisiakaan ruveta ostamaan XD En ymmärrä tätä miun flunssahommaa, oon vieläkin ihan nuhainen mutta onneksi ei kuumetta ole ja olokaan ei vedä enää pedin pohjalle :)

      Poista

KIITOS PÄIVÄNPIRISTYSKOMMENTISTASI!♥