10. joulukuuta 2014

koristeita, kotia ja joulustelua

Heissulivei!<3 On kulunut taas muutama päivä viime kirjoituksesta, en ole taas missään välissä kerinnyt istumaan koneen ääreen. Kuinka teillä meni viikonloppu? Entä miten vietitte itsenäisyyspäivää? Meillä oltiin ihan vain kotioloissa ja rauhoituttiin joulun odotukseen. Perinteisesti tuli katsottua Tuntematonta sotilasta ja Linnan juhlia (vaikkakin kesken juhlien nukahdin sohvalle ja heräsin jatkoilla :'D), mutta aamupäivä meni Pertun tädin kanssa autotallia lämmittäessä ja sitten seurasin vierestä kun täti kokkaili meille itsenäisyyspäivän jälkkäriksi valkosuklaa-puolukka-pannacottaa<3 Koskaan aiemmin en oo tuommoista edes maistellut ja nyt ensimmäisen kerran herkuttelun jälkeen oon aivan myyty! Tänään sitten kokeilin itse tehdä hieman muunneltua versiota, mutta siitä laittelen sitten myöhemmin kuvien kanssa reseptit teille. Sillä varauksella kuitenkin, ettei miun kokkailutaidot tuommoiseen riitäkkään ja jääkaapissa hyytymistä odottelevat herkut onkin täyttä kakkaa :D Ja näköjään silläkin varauksella että miun kone taitaa olla hajoamispisteessä, ainakin äänestä päätellen. APUA!

Itsenäisyyspäivänä oli aika synkeää, mutta lunta tuli ihanan paljon ja joulufiilis sen myötä.

Ai vitsit että tämä oli hyvää! Puolukka ei oo koskaan ollut mikään lemppari,
mutta tässä sen hapokkuus tasapainotti tosi hyvin valkosuklaan imelyyttä.
Perjantaina pyörähdin taas kaupungilla (samalla reissulla kun palautin murheenkryyni-tabletin).
Löysin ihania kuusenkoristeita, joita meille tarvittiinkin kun vanhat alkoi vedellä jo viimeisiään.
Nämä ostin Puuilosta, 9kpl palloputkiloilla oli hintaa vain 2,50€/kpl ja koristenauhatkin vain 1,99€
Laitoin meidän kotia hiukan jouluisempaan kuntoon ennen viikonlopun alkua.
Vaihtelin verhot koko taloon ja ennen vihasin nuita paksuja punaisia verhoja,
mutta jotenkin ne vain miellyttää silmää nyt paljon enemmän kuin aiemmin.


Nämä puiset tonttuiset on miulle ehdottomasti joulun rakkaimpia koristeita.
Ne on miun pikkuveli askarteli miulle monta vuotta sitten joululahjaksi<3

Vihdoinkin mie sain meille myös joulukuusen ja mikä ihaninta, se on valkoinen!
Tämäkin löytyi Puuilosta ja oon tästä niin lumoutunut, kotiin tuli ihana joulu<3

Tänä vuonna askartelin kaikki joulukortit omin kätösin.
Näistä jokaisesta tuli omanlaisensa ja miusta nää on kivan
yksinkertaisia, mutta silti nättejä.

Joulufiiliksissä ollaan siis menty viikonlopusta asti tai olihan sitä jo aiemminkin, mutta jotenkin sen jälkeen kun kodin sai jouluiseksi niin tuntuu vain entistä enemmän joululta. Tää miun kone kyllä pitää aivan järkyttävän kamalaa ääntä ja pelottaa että millonhan tää räjähtää käsiin :s Tänään pistin tilaukseen ulkoisen kovalevyn ja ajattelin siirtää siihen kaikki valokuvat ja muut tärkeät jutskat. Ehkä olisi voinut sen tehdä toki aiemminkin, koska jos tää nyt irtisanoo itsensä ja hävittää kaiken niin kuristan ihteni. Sinneppä menee sitten kuvia sellaiset reippaat 100 gigaa ja siihen päälle viellä mahdoton kasa muuta härpäkettä. Taidan laittaa tän lepäilemään nyt vähäks aikaa niin jos se sillä tokenisi (toiveajattelua..) Täytyy lähteä tutkailemaan miltä tuo pannacotta-projekti näyttää, toivottavasti niistä nyt tulisi ihan syötäviä :D

Mie palailen taas uusien juttujen parissa heti kun kerkiän,
kaikille kivaa viikon jatkoa ja jouluista mieltä!<3

4 kommenttia:

  1. Voi kun teillä on jouluisen näköistä ja niin tunnelmallista :) tulipas noista korteista tosi kivat, itsekkin yritän vielä parhaani mukaan saada kortit ajoissa valmiiksi että ei menisi koko työ hukkaan :D tuntuu vain nuo illat olevan aika nopeita kun kotiin pääsee vasta illalla kahdeksan aikaa niin ei viitsi kovin myöhään niitä väkertää kaiken muun ohella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :)) miekin tykästyin noihin kortteihin, oli siinä kyllä oma työnsä:D niinpä, miustakin tuntuu että vaikka onkin työttömänä niin silti tuntuu ettei aika riitä kaikkeen mitä pitäisi saada aikaiseksi! :Dd

      Poista
  2. Voisitko tehdä postauksen teidän kodista sisältä ja ulkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :) tämä on ollut nyt jo jonkin aikaa työn alla, mutta kun on ollut niin pimeitä päiviä ettei sisällä otetuista valokuvista meinaa saada oikein selvää ja ulkona vähän sama homma. Mutta ajattelin toteuttaa postauksen hieman jouluisemmalla tunnelmalla, niin saan esiteltyä vihdoin meidän kotia eli tulossa on :)

      Poista

KIITOS PÄIVÄNPIRISTYSKOMMENTISTASI!♥