11. joulukuuta 2014

huusholli, pesäkolo ja oma koti

Hyvää huomenta!<3 Miulla on ollu pitkän aikaa jo työn alla tehdä esittelyä meidän kodista. Eilen juuri kyseltiinkin että voinko tällaista postausta tehdä joskus. Vastasin että nyt on ollut niin hankala ottaa valokuvia kun valaistus on niin huono, ettei kuvista meinaa oikein saada selvää. Mutta sain sitten idean lähteä toteuttamaan tätä hieman eri tavalla ja tämän aamun aikana sain kuvailtua kaiken valmiiksi. Joulun aikaan ja talvella muutenkin meillä poltetaan todella paljon kynttilöitä, kuvasin siis kotia tunnelmallisessa kynttilän valossa. Ulkona otetut kuvat on tänä aamuna napattuja ja niissäkin näkyy aamuhämärän ja ulkovalojen talvista tunnelmaa. Toivottavasti nautitte vierailustanne<3


Meidän koti on ulkoa vaaleansininen, kaksikerroksinen ja mukavalla paikalla sijaitseva omakotitalo.
Talon vanha osa on rakennettu muistaakseni -30 luvulla ja laajennus tehty jälkikäteen vuonna 2008.
Talo ei ole uusi, mutta oman kodin tuntu ja pesänrakennusvimma tekee tästä juuri ihanan kodin.
Miusta on ihana laittaa talveksi ulkovaloja ja isossa lyhdyssä tulee poltettua kynttilää melkein joka ilta.
Eteinen on talon vanhaa osaa ja sieltä löytyy suuri  punakankainen sohva (jota en kehdannut kuitenkaan kuvata, koska ei ole puhtaimmasta päästä tällä hetkellä)
Seinällä roikkuu Edin ulkoiluttamis tarvikkeet, pyyhe ja muita sen tavaroita. Eteistä en ole sen kummemmin sisustanut ja omia hankintoja ei taidakkaan olla muut
kuin tähtimatto.  Ikkunassa oleva peltisydän on lahja vanhemmilta ja valkoinen pikkupeili seinällä on kirpparilöytö ja olen siitä maalannut vain kehykset valkoiseksi.
Meillä on täällä talossa tosi paljon Pertun isän huonekaluja, koska talo on hänen ja myö asutaan vuokralaisina. Tämä vaikuttaa osaksi sisustamiseen, koska kaikkia hänen huonekaluja ei ole voinut viedä varastoon. Aluksi oli vaikea tottua toisen ihmisen huonekaluihin, mutta nyt ajan kanssa tänne on saanut tuotua myös oman ilmeen.

Eteisestä sisään astuessa tullaan alakerran aulaan, jos sitä siksi voi sanoa?
Tästä tilasta löytyy ruokailunurkkaus, jossa harvemmin tulee syötyä.
Yleensä kun majoittaudutaan aterian kanssa olohuoneen sohvalle!
Mie tykkään tosi paljon tuosta tummapuisesta lasivitriinistä, oon
saanu sinne laitettua kaikki miun viinilasit, maljakot ja lasiastiat.
Ruokapöydän vieressä on portaikko yläkertaan ja siitä pääsee meidän makuu- ja vaatehuoneeseen. Portaikon vieressä oleva lipasto on täynnä työkaluja ja miun askartelujuttuja, kynttilöitä ja romua. Portaikon alla on myös pieni varastotila ja sinne olen ahkerasti kaiken ylimääräisen jo varastoinut! Koiraportin portaiden alapäähän olen tuunannut vanhasta kuormalavasta jonka maalasin valkeaksi ja näin joulun tullessa laitoin siihen vielä koristeeksi risuista askarrellun joulutähden. Tasanteella olevassa hyllykössä näkyvät lasipullot olen pelastanut entiseltä työpaikalta. Ne olivat menossa roskiin, mutta otin ne kotiin siinä mielessä että askartelen niistä jotain ja nyt ne odottelee inspiraatiota hyllyssä. 
Keittiössä vietän nykyisin tosi paljon aikaa, oikea kokkailu ja leipomis-into on iskenyt päälle ihan kunnolla!
Kaappien ovet haluaisin ehkä joskus vaihtaa tai maalata itse eriväriseksi, mutta siihen pitää ottaa oma aikansa.
Jääkaapin oveen olen laittanut tuollaisen liitutaulutarran ja siihen kirjoittelen viikottain uuden ruokalistan.
Ovesta löytyy myös tosi paljon muistoja, lentoliput Espanjaan, synttärikortteja, rakkauskirjeitä ja muuta kivaa.
Lempparikaveri tällä hetkellä keittiössä on kuitenkin varmaan kahvinkeitin ja se ruplattaa tuolla nyttenkin :D
Keittiöstä on suora käynti meidän olohuoneeseen, joka on minun mielestä meidän kodin sydän<3 Siellä olevat nahkasohva ja nojatuolit on Pertun iskän, aluksi mie en voinut sietää niitä kun ne on väriltään mustat. Ne riiteli tosi paljon miun mielikuvan kanssa kokonaan vaaleasta sisustuksesta. Mutta nyt tässä asumisen aikana silmä on vain tottunut niihin ja ne tuo tavallaan sellaista omaa kontrastia tähän sisustukseen. Mie rakastan vilttejä, tyynyjä ja kynttilöitä ja niitä olenkin tuonut  tänne tosi paljon. Ja ne pehmentääkin sisustusta mukavasti mustien sohvakalusteiden osalta. Valkoinen tv-taso on Pertun itse tekemä ja tykkään siitä ihan mielettömästi (koska se on valkea ja iso!)
Olohuoneen toisella reunalla on miun vaatekaappi ja peilioven ansiosta tuossa on myös tosi kätevä meikata ja laittaa hiukset.
Valkea lipasto on aivan täpötäynnä miun askartelutarvikkeita, tyhjensin siitä kaikki muut romut että sain miun kamat sopimaan.
Lipaston päälle en halunnut kamalasti tavaraa, joten siinä on simppelisti muutama kynttiläkippo ja isohko lyhty.

Kylpyhuone on aikalailla sinisävyinen, valkoista olen kyllä tähän tilaan tuonut maalaamalla saunan oven karmit ja lavuaarin tason.
Hmmmm, delffiinilaatat ei ehkä ole se miun juttu mutta niihinkin on hassusti tässä vuoden aikana silmä tottunut. Ja ehkä niistä saa
kamuja jos keksisi vaikka jokaiselle oman nimen :D Mukavinta tässä tilassa on säilytyspurnukat ja Mauri Kunnaksen käsipyyhkeet.
Sauna on miulle tosi tärkeä paikka, sinne on ihana päästä rentoutumaan ja vapautumaan stressistä ja kiireestä.
Oon saunatuoksujen suurkuluttaja ja niitä löytyy montaa sorttia, tämän hetken lemppari on "savusauna"-tuoksu.
Saunan seinällä roikkuu aivan valloittava Terva-tonttu. Sen olen saanut pikkuveljeltäni joululahjaksi viime jouluna.
Pikkuveli on askarrellut sen aivan alusta asti itse, rakkaimpia on juurikin kaikki itse tehdyt asiat meidän kotona<3
Yläkerrassa on meidän makuuhuone. Mie tykkään tässä huoneessa sen lämpimästä tunnelmasta ja vaaleista paneeliseinistä.
Oon vähän haaveillut että myös alakerran paneeliseinät maalailisi joskus samalla sävyllä, se toisi paljon valoa ja tilan tuntua.
Makuuhuoneen lattialta löytyy tuo miun tekemä pallovalaisin, sen tekoon olenkin jo aiemmin jakanut ohjeet täällä blogissa.
Seinään on rakennettu miusta tosi näppärä syvennys, johon olen laittanut itse tehtyjä tauluja ja kynttiläkippoja (tietenkin)
Alakerrassa meillä on vielä pieni vierashuone, siellä meillä asustelee kavereita ja sukulaisia aina silloin tällöin. Vierashuone on talon vanhalla puolella, joten siellä seinät on leveätä hirsilankkua ja miusta ne on tosi kivat! Huoneessa on myös vaalea vuodesohva jonka saa levitettyä jos sattuu että tuleekin monta yövierasta kerralla. Sohvan vierestä
lähtee rappuset yläkerran pikku-huoneeseen. Tällä hetkellä se toimittaa varaston virkaa,  mutta korkeudeltaan se on sellainen että siellä pystyy ihan oleskelemaankin.
Itseasiassa vierashuonekin toimii suurimman osan ihan varastohuoneena, mutta raivasin sen nyt kuvien ottamista varten :D 

Meidän talo ei ole vastarakennettu lukaali, joka olisi sisustukseltaan huippu designia ja täynnä ylellisyyttä. Se on ennen kaikkea oma koti<3 Se toivottaa kaikki tervetulleeksi lämpimällä tunnelmallaan ja sisustuksesta huokuu rentous, kotoisuus ja pehmeys. Mie tykkään meidän kodista tosi paljon ja tänne on aina hyvä tulla. Tykkään siitä ettei kaikki ole niin pilkun päälle laitettua ja täällä saa elää ihan normaalia leppoisaa elämää. En osaisi kyllä tällä hetkellä kuvitellakaan asuvani missään muualla, tästä on tullut niin kotoinen ja tärkeä paikka. Ja kun saa asustaa yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa, niin juuri kaikki se tekee tästä ihan oman pesäkolon josta ei halua koskaan lähteä pois<3

Toivottavasti piditte vierailusta meidän kotonamme!
Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudestaankin!<3

8 kommenttia:

  1. Voi kuule teidän koti on tosi tunnelmallinen ja ihanan näköinen, tosi kodikas <3 ihanasti teit tän postauksen, oli kiva päästä tälleen virtuaalisesti piipahtamaan teillä kunnolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, kiitos käynnistäsi! ;D miusta tää meijän talo on semmoinen missä tuntee olevansa kotona ja oman näköinen tästä on tullut just itsetehtyjen sisustushommeleiden takia :)

      Poista
  2. voiks laittaa postausta myös aiemmista mestoista joissa oot asuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä taidettiin ehdottaa jo kerran aiemminkin ja se jäikin mieleen pyörimään. Mutta en tiedä oikein teenkö tästä ihan omaa postaustaan, koska aiemmista asumuksista miulla ei oikein ole enää valokuviakaan ja ihan elämän muutosten myötä en oikein halua niitä aikoja muistellakkaan. Mutta tälleen tiivistettynä, oon asunu elämäni aikana omillaan viidessä eri osoitteessa ja vanhempien kanssa sitten kolmessa eri paikassa :) Pohjois-Karjalassa olen koko elämäni viettänyt ja tänne sydän vetää niin kovasti, ettei ainakaan vielä ole muuttosuunnitelmia kauemmaksi :)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää!! T. Ennen talossa asunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! :) Taidanpa ehkä tietääkkin kuka siellä kirjoittelee tai veikkaan ainakin ettei se ole Pertun iskä kuitenkaan? :D

      Poista
  4. tuleeks milloin uutta videoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tiedä vielä, tällä hetkellä oon niin flunssaräkänen ettei ole kyllä mikään parhain kunto ruveta kuvaamaan :D mutta eiköhän semmoinen tässä vielä joskus taas aikaiseksi saada :))

      Poista

KIITOS PÄIVÄNPIRISTYSKOMMENTISTASI!♥